Big Brother -miehiä kierrättävä Saranna sivaltaa BB-Samia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Big Brother -ohjelman kuluvan vuoden tuotantokaudelta tunnetuksi tullut BB-Saranna viihtyi ohjelman aikana varsin hyvin samassa kisassa mukana olleen Samin kanssa. Siviiliin päästyään parin suhde kuitenkin viileni nopeasti.

Nyt Saranna on paljastanut seurustelevansa samaan aikaan talossa asuneen BB-Tonin kanssa, eli piiri pieni pyörii. Nyt Saranna on verrannut Samin ja hänen suhdetta nykyiseen suhteeseensa Tonin kanssa. Neitokainen tuli samalla sivaltaneeksi kokkolalaista karaokeisäntää, sillä nykyinen suhde on hänen mukaansa aivan erilainen.

– Todellakin! Samista en koskaan oikeasti edes tykännyt sillä tavalla, Tonin kanssa tämä on vakavampaa, Saranna kommentoi MTV3:n Viihdeuutisille.

Lisäksi Saranna kertoi suhteen alkaneen nimenomaan hänen aloitteestaan. Toni asustaa edelleen Helsingissä, vaikka hänellä on kotikaupungissaan Rovaniemellä pieni poika.