The Giant Leap julkaisee maaliskuussa levyn – Sebastian lähtee Kuorosotaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsinkiläinen The Giant Leap -yhtye julkaisee järjestyksessään toisen studioalbuminsa maaliskuun alussa. Uusi levy on jatkoa yhtyeen vuonna 2007 julkaistulle Another Day Rising –debyyttialbumille.

Levyn sävellykset ovat yhtyeen solistin Sebastian Rejmanin ja kosketinsoittaja Petri Somerin käsialaa. Kappaleiden sanoituksesta vastaa Rejman ja sovituksesta yhtyeen rumpali Sami Lehto. Esimakua tulevan albumin tyylistä antavat ensimmäinen singlelohkaisu Beautiful Goodbye sekä uusin Best Time Of Your Life – single.

Sebastian Rejman on mukana helmikuussa alkavassa Kuorosodassa, jossa hänen johdettavanaan on Helsingin kuoro. Ohjelmasarjassa kuusi artistia kerää kotikaupungistaan tai kotipaikkakunnaltaan 20 hengen kuorot, jotka kisaavat artistien johtamina toisiaan vastaan kuudessa suorassa lähetyksessä. Katsojat äänestävät suosikkikuorojaan jatkoon, ja aina yksi vähiten ääniä saanut kuoro putoaa kisasta. Ohjelma alkaa 7. helmikuuta.