Avatar jatkaa hurjaa voittokulkuaan – Titanic jää jalkoihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen illalla Los Angelesissa järjestetyssä Golden Globe -palkintogaalassa kahdella pystillä palkittu James Cameronin ohjaama Avatar jatkaa edelleen voittokulkuaan elokuvateattereissa. Tähän mennessä elokuva on takonut lippukassoihin jo hurjat 1,6 miljardia dollaria.

Kaikkien aikojen ennätys on pian rikkoitumassa, sillä historian menestynein elokuva, niin ikään James Cameronin ohjaama ja vuonna 1998 julkaistu Titanic, on tuottanut 1,8 miljardia dollaria. Elokuvastudio 20th Century Fox kertoi sunnuntaina, että ennätyksestä puuttuu enää 237 miljoonaa dollaria, eli enää on vain ajan kysymys koska ennätys rikkoutuu.

Titanic oli laiva, mutta Avatar on raketti, 20th Century Foxin Chris Aronson kommentoi tiedotteessa.

Yhdysvalloissa Avatar on tuottanut 491,8 miljoonaa dollaria, ja puolen miljardin rajan uskotaan ylittyvän tänään maanantaina. Elokuvan vauhti on ollut uskomaton, sillä se sai ensi-iltansa kuukausi sitten. Titanicilta meni aikanaan kolme kuukautta edellisen ennätyksen rikkomiseen. Yhtenä tekijänä ovat kuitenkin 3D-elokuvista nykyisin saatavat suuremmat lipputulot.