Duudsonit tekivät historiaa – miljoonadiili MTV-kanavalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen rämäpääjoukkio Duudsonit on seikkaillut tähän mennessä Suomen televisioruutujen lisäksi kymmenillä kanavilla ympäri maailmaa. Nyt ryhmä on tehnyt jälleen uuden merkittävän aluevaltauksen, kun Duudsonit tekivät sopimuksen Yhdysvaltojen MTV-kanavan kanssa.

Kauppalehti uutisoi, että ryhmän taustayhtiö Rabbit Films olisi tehnyt sopimuksen kahdentoista jakson tekemisestä viihdekanavalle. Lehden mukaan The Dudesons in America -ohjelman jaksoja kuvataan jo parhaillaan Kaliforniassa ja siitä tulee yksi MTV-kanavan merkittävimmistä uutuuksista.

Tuotantokauden budjetiksi ilmoitetaan noin neljä miljoonaa euroa, mikä on tuotantoyhtiön mukaan suurin suomalaisesta televisiosarjasta koskaan tehty sopimus. Aiemmin ryhmä on nähty MTV-kanavalla muiden muassa juontamassa Latinalaisen Amerikan MTV Music Awards -tapahtumaa.