Jack Nicholsonin 19-vuotias mallitytär bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla kuinka näyttelijälegenda Jack Nicholsonin 19-vuotias tytär Lorraine Nicholson on hiljalleen saamassa jalkaansa oven väliin mallirintamalla ja isänsä tavoin myös näyttelijänä. Tuolloin hänet ikuistettiin poseeraamassa bikinimalliston mainoskuvissa.

Missitittelilläkin taannoin palkittu Lorraine Nicholson on nyt työkiireiltään ehtinyt viettämään hieman vapaa-aikaa ystävänsä AnnaSophia Robbin kanssa kuvausten tiimellyksessä. Nuori kaunotar ikuistettiin nimittäin kuvaustauon aikana vesillä, jossa hän kurvaili vesiskootterilla bikineihin sonnustautuneena. Katso kuvat tästä.

19-vuotias Lorraine Nicholson on Jack Nickholsonin ja Rebecca Broussardin tytär. Vuonna 2007 Lorraine voitti itselleen Miss Golden Globe -tittelin. Nykyisin yliopistoa käyvä neitokainen työskentelee opiskelunsa ohella mallina ja näyttelijänä. Hänet on nähty viidessä elokuvassa, joista tuorein, World’s Greatest Dad, sai ensi-iltansa vuonna 2009. Mallina hänet on nähty esimerkiksi Teen Vogue -lehdessä.