Naisten nakukelkkailusta uusi olympialaji?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vancouverin olympialaiset alkavat olla jo hiljalleen loppusuoralla, vaikka suomalaisten mitalisadetta saadaankin vielä hieman odotella. Nyt lienee kuitenkin jo aika ryhtyä pohtimaan uusia lajeja seuraaviin talviolympialaisiin.

Yksi kansainvälisesti vahva ehdokas voisi olla naisten nakukelkkailu, josta on jo saatu konkreettisia näyttöjä kuvien kera. Lajia nimittäin kokeiltiin Saksassa. Aivan alastomina muodokkaat kilpailijat eivät kuitenkaan urheilleet, sillä he istahtivat kelkoilleen pelkissä alushousuissa. Katso kuvat tästä.

Näiden kuvien perusteella potentiaalinen uusi olympialaji oli ainakin välitön yleisömenestys, mikä on tietenkin myös yksi uusien olympialajien vaatimuksista. Varsinaiseksi olympialajiksi pääsyyn voi kuitenkin olla vielä matkaa, mutta sitä odotellessa lajia voisi kokeilla vaikkapa tulevana keväänä Lapin aurinkoisilla hangilla.