Antti Tuisku googlasi itsensä: ”Hyi kauheaa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin miespuolisiin poptähtiin jo vuosien ajan lukeutunut Antti Tuisku nousi alunperin tähdeksi Idols-ohjelmasta, mutta on sittemmin lunastanut paikkansa kotimaisella tähtitaivaalla myös muilla avuilla.

Tuisku kertoo kokemuksistaan ja tähteydestään tänään julkaistun Ylioppilaslehden haastattelussa. Haastattelun yhteydessä Tuisku kokeili myös googlata oman nimensä. Hän ei ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen.

– Hyi kauheaa. En tykkää tästä yhtään. Kuka näitä keksii? Olen otettu siitä, että olen päässyt Hikipediaan, Tuisku totesi nettihaun tuloksista.

Samassa haastattelussa Antti Tuisku vahvisti olevansa mukana Facebookissa taannoin pyörineessä Madonnan Wembleyn keikalla ikuistetussa valokuvassa. Hän totesi halunneensa kokea millaista on nukkua makuupussissa stadionin ulkopuolella ja jonottaa idolinsa keikalle.

Uusimmat