Kim Herold haastaa James Bond -leffan pahiksen pokerissa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkiuransa lisäksi myös pokeriuransa merkeissä tunnetuksi tullut muusikko Kim Heroldin alkavan viikonlopun huippuhetki on, kun mies istuu kansainvälisessa kansainvälisen peliyhtiön pokeriturnauksessa ”Bond-pahis” Mads Mikkelsenin viereen. Stara tiedusteli miehen tunnelmia.

– Olen aivan innoissani! Olen Mikkelsenin suuri fani, Herold hehkutti Staralle Budapestistä.

Casino Royale -elokuvassa esiintynyt Mikkelsen ei puolestaan tunne Kimiä entuudestaan, mutta suomea supertähti on opetellut parin fraasin verran.

– Osaan sanoa minä rakastan sinua ja kippis, näyttelijä nauraa ja lähettää kaikille suomalaisille faneilleen Staran kautta terveisiä.

Heroldille turnaus tarjoaa odotetun lepohetken levyntekoon. Muusikon kevät on kulunut uuden harrastuksen parissa, Herold kertoo juuri hankkineensa pianon ja aloittaneensa pianonsoiton opettelun alkeista. Musiikin lisäksi Kimin kevääseen on mahtunut myös tanssia, johon mies hurahti osallistuttuaan viime vuonna Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Alkuvuodesta Kim oli tanssimatkalla Kuubassa, jossa hän kertoo tanssineensa peräti seitsemän tuntia joka päivä.

– Tanssimatkoja voin kyllä suositella ihan kaikille. Lähden kesälläkin treenaamaan Italiaan tanssimatkalle, jonne siskoni lähtee mukaan tanssiparinani. Salsaa aion opetella koko ajan lisää, Herold kertoo suunnitelmistaan Staralle.