Laulaja-näyttelijä Miley Cyrus ilmoitti taannoin laittavansa menestyksekkään musiikkiuransa syrjään ja keskittyvänsä enemmän näyttelijän uraansa. Hannah Montana -televisiosarjan myötä suureksi julkkikseksi nousseen tähden näyttelijänura onkin kovassa nosteessa.
Teinitähden viimeisin valmistunut leffaprojekti on Viimeinen laulu, joka saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa ensi viikolla. Leffasta järjestettiin jo ennakkoensi-ilta, johon Cyrus osallistui nykyisen poikaystävänsä Liam Hemsworthin kanssa, joka hänkin näyttelee kyseisessä elokuvassa. Pariskunta alkoi seurustella leffan kuvausten aikana.
Tuore pari poseeraa ensi-iltabileiden punaisella matolla erittäin näyttävänä kaksikkona. 17-vuotias tyylikäs Curys oli pukeutunut tiukkaan mustaan nahkamekkon. Katso kuvat tästä.
Pariskunnan tähdittämä Viimeinen laulu saa ensi-iltansa Suomenkin valkokankailla 30. päivä huhtikuuta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Miley Cyrus tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.