Laulajakaunotar riisui kaiken keskellä kaupunkia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu soul-laulaja Erykah Badu yllättää uudella musiikkivideollaan esittelemällä paljasta pintaa kadulla. Kyseessä on New Amerykah Part Two (Return of the Ankh) -albumilta lohkaistu Window Seat -niminen kappale, jonka musiikkivideolla artisti nähdään kävelemässä Dallasin kaduilla Yhdysvalloissa.

Suomessakin viime kesän Pori Jazz -tapahtumassa esiintynyt Badu riisuu videon edetessä hiljalleen vaatteitaan vaatekappale toisensa perään. Ihmiset seuraavat laulajaa ja hänen ympärillään häärivää kuvausryhmää kiinnostuneena. Ensin tumma kaunotar riisuu takkinsa ja hupparinsa, ja sen jälkeen lähtevät muutkin vaatteet.

John F. Kennedy- teemaisessa musiikkivideossa laulajatähti riisuu lopulta myös rintaliivinsä ja alushousunsa. Video päättyy teeman mukaisesti Erykah Badun salamurhaan. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Uusimmat