Sophie Monk paljastavissa bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialaissyntyinen poptähti-näyttelijä Sophie Monk on viime aikoina poseerannut useita kertoja bikineissä ja tullut tahattomasti paljastaneeksi myös rintojaan. Silloin kun paparazzit eivät ole sattuneet paikalle, on julkkistyrkky julkaissut itse itsestään ”kohukuvia”.

Taannoin auto-onnettomuuteen Los Angelesissa joutunut 29-vuotias laulajakaunotar nähdään The Hills Run Red -elokuvan tähtenä yläosattomissa. Nyt hänet on kuitenkin ikuistettu vapaa-ajallaan kuviin, joissa neitokainen nähdään nauttimassa vapaapäivästään uima-altaalla yhdessä miesystävänsä kanssa. Poppari bikinit paljastivat kuitenkin yllättävän paljon hänen muodoistaan ja siitä, että altaan vesi taisi olla varsin viileää. Katso kuvat tästä.

Sophie Monk tuli tunnetuksi kengurumaassa osallistuttuaan sikäläiseen Popstar-kilpailuun. Tämän jälkeen hän oli mukana Bardot-nimisessä popyhtyeessä kunnes siirtyi soolouralle. Hänen esikoisalbuminsa nimi oli Calendar Girl. Viime aikoina malliksi ja näyttelijäksi uraansa laajentanut Sophie Monk seurusteli viime vuoden alussa hetken aikaa juontaja Ryan Seacrestin kanssa.