Eläkeläiset sittenkin Osloon viisuhengessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen euroviisukarsinnoissa mukana ollut Eläkeläiset-yhtye ei päässyt edustamaan maatamme Oslosssa järjestettäviin Euroviisuihin, mutta yhtye pääsee siitä huolimatta nauttimaan viisutunnelmasta paikan päällä ja kannustamaan Kuunkuiskaajat-yhtyettä viisumenestykseen.

Eläkeläiset aloittaa Hampurista 16. huhtikuuta Euroopan kiertueen, joka huipentuu 29. toukokuuta Oslossa Gamla-klubilla. Samana iltana Oslo isännöi myös Euroviisujen finaalia ja Eläkeläisten Humppabingo-kokoelma julkaistaan juhlavin menoin ensi kertaa koko Skandinaviassa.

Yhtye on kutsunut Suomen viralliset viisuedustajat, Kuunkuiskaajat, seuraamaan suurta iltaansa Oslossa. Euroviisufinaalin sabotaasista ei silti ole kyse, sillä yhtye haluaa vain varmistaa, että Suomen virallinen edustajaryhmä saa humppaorkesterin kaiken tuen.

– Tuumimme, jotta vaikka Suomen Euroviisuvoitto onkin jo likipitäin varma, näyttäisimme heille muutamia uusia koreografioita, joita olemme vuosien varrella oppineet. Intensiivikoulutukseemme sisältyy ripaus humpan magiaa ja manailua sekä muiden muassa haitarin lennätystä Lassi Kinnusen opeilla, Martti Variksen artikulaatiokurssi sekä Onni Wariksen käytöskoulu ja yleisimpiä norjalaisia alamaailman baarien fraaseja, Eläkeläisten Onni Waris tuumii.

– Nämä yhdistettynä Kuunkuiskaajien upeaan kappaleeseen ja rouvien simpsakkaan ulkonäköön, tuovat taatusti voiton kotiin. Hopea olisi häpeä. Me jos jotkut tiedämme kaiken häpeästä ja häviämisestä, se ei ole mukavaa. Päin vastoin. Vaikka parhaalle häviäisikin.

Eläkeläiset ovat kiertäneet Eurooppaa lähes joka vuosi jo viidentoista vuoden ajan. Erityiseksi tämän kiertueen tekee Euroviisu-juhlallisuuksien lisäksi myös uudet aluevaltaukset. Pääasiassa Saksaan suuntautuva kiertue levittäytyy nimittäin nyt ensimmäistä kertaa myös Belgiaan. Uusia viinakätköjä on siis luvassa Humppa-karavaanin vanavedessä.

Eläkeläiset humppaavat turneellaan seuraavasti:

16.4. Hampuri, Markthalle



17.4. Hannover, Faust



18.4. Bielefeld, Kamp



19.4. Aachen, Musikbunker



20.4. Belgia, Bryssel, Escape 53



21.4. Bochum, Langendreher



22.4. Regensburg, Kultur



23.4. Munchen, Backstage



24.4. Erlangen, E-Werk



25.4. Dresden, Klub Neue Mensa



26.4. Jena, F-Haus



27.4. Leipzig, Moritzbastai



28.4. Berlin, Astra



12.5. Helsinki, Nosturi



13.5. Kerava, Bar Kino



14.5. Karlsruhe, Substage



15.5. Wiesbaden, Schlachthof



29.5. Norja, Oslo, Gamla