Kick Ass

Elokuvat · Stara.fi

Miljoonat pikkupojat haaveilevat supertähdeksi tulemisesta, mutta yksi amerikkalainen nuori mies päättää mennä hieman muita pidemmälle. Newyorkilainen Dave Lizewski tilaa verkosta värikkään supersankariasun ja keksii itselleen supertähtinimen Kick-Ass.

Pian Dave joutuu kuitenkin välikohtaukseen, jonka jälkeen hän saa huomata olevansa monien mielestä todellinen supersankari. Maine kiirii nopeasti televisioon ja lopulta myös rikollisliigan tietoon. Liiga haluaa raivata tieltään sen liiketoimille haitallisen supersankarin keinolla millä hyvänsä. Rikolliset eivät kuitenkaan tiedä, että Kick-Ass ei ole ainoa sankari. Hit-Girl ja Big Daddy, isä ja tytär, haluavat nimittäin kostaa rikollisille kokemansa vääryydet.

Pian Kick-Ass huomaa olevansa yhteistyössä hieman häntä osaavampien supersankareiden kanssa, ja viimeistään silloin hänen henkensä on todella vaarassa. Lopulta rikollisten ovela salajuoni ja neljäs supersankari on koitumassa kaikkien kolmen kohtaloksi. Verenvuodatus on melkoista, kun ruumiita tulee kuin Rambo-elokuvissa ikään. Hyvän ja pahan taistelu on kuitenkin vielä edessä.

Yhdysvalloissa esitetty kritiikki lapsitähden ronskista kielenkäytöstä vaikuttaa olevan perusteltua, sillä 11-vuotias Hit-Girl (Chloe Moretz) on todella rivo suustaan. Muuten hän on kuitenkin elokuvan selvä valopilkku, vaikka rooli vaikuttaa ennemminkin Abigail Breslinille kirjoitetulta. Yletöntä Kill Bill -henkistä verenvuodatusta lukuunottamatta elokuva toistaa pitkälti esimerkiksi Superbad-elokuvan teemoja. Nicolas Cage tekee nyt vain sivuroolin, ja hänen antinsa elokuvalle on varsin keskinkertainen. Kokonaisuutena Kick-Ass on hauskaa aivot narikkaan -osaston ajanvietettä, jolle sarjakuvamainen ohjaus tuo oman hienon visuaalisen lisänsä.

Genre: Toimintakomedia
Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Aaron Johnson, Nicolas Cage, Mark Strong, Chloe Moretz, Christopher Mintz-Plasse
Ensi-ilta: 16.4.2010
Kesto: 2:00

Pisteet 4/5

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat