Suomalainen Pussikaljaelokuva kuvataan Kalliossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen pussikaljaperinne on saamassa oman elokuvansa, kun työn alla on parhaillaan aiheeseen liittyvä Pussikaljaelokuva-leffaprojekti. Elokuva perustuu Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani-kirjaan.

Pussikaljaelokuva kertoo kolmen nuoren aikuisen elämästä ja ystävyydestä sekä heidän ympärillään tapahtuvista ilmiöistä Helsingin Kallion kaupunginosassa. Elokuva on positiivinen tarina yhteiskunnan laitamilta. Siinä seurataan syrjäytymisen kynnyksellä olevia henkilöitä yhden kesäisen vuorokauden ajan. Kinotar Oy:n tuottamaa elokuvaa kuvataan Kalliossa heinä- ja elokuussa 2010. Projekti on saanut tuotantotukea Suomen elokuvasäätiöltä. Elokuvateattereissa Pussikaljaelokuva nähdään syyskuussa 2011. Elokuvan tulee ohjaamaan ja käsikirjoittamaan Ville Jankeri.

Elokuvan päähenkilö, Marsalkka, on jämähtänyt nuhjuiseen kotiinsa. Lihi ja Henninen houkuttelevat Marsalkan ulos ja väsyneen vastustuksen jälkeen Marsalkka huomaa heidän viettävän kuumaa kesäpäivää puistossa maailmaa ihmetellen. Kolmikko törmää päivän aikana nuorisolaisiin, rutjakkeisiin ja huumorintajuttomiin poliiseihin. Päivä kestää aikaisesta aamusta illan sateen tuomaan murheen alhoon. Lopulta kuitenkin auringon taas noustessa on aika herkistyä ja katsoa ystävyyttä syvälle silmiin.

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani sai ilmestymisvuotenaan 2004 Finlandia-ehdokkuuden ja Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon. Kirja on käännetty Saksaksi, Ruotsiksi, Hollanniksi, Latviaksi ja Venäjäksi.