Kiefer Sutherland housut nilkoissa baarissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka suositusta 24-televisiosarjasta tuttu tuottaja-näyttelijä Kiefer Sutherland on parhaillaan Lontoossa markkinoimassa uutta elokuvaansa. Viinaanmenevä supertähti aiheutti kuitenkin toissailtana parikin välikohtausta.

Kiefer Sutherland heitettiin nimittäin ulos samana iltana peräti kahdesta lontoolaisesta ravintolasta. Ensin hänet käskettiin poistua strippibaarista ja myöhemmin illalla Stringfellows Gentlemens Clubilta. Jälkimmäisellä kerralla paidaton ja kaatokänninen tähti jouduttiin kantamaan ulos pienen painimisen jälkeen. Nyt verkossa on julkaistu kuvia hetkistä ennen viimeistä ulosheittoa. Katso kuvat tästä.

Kuvissa Jack Bauerin roolihahmostaan parhaiten tunnettu Hollywood-tähti nähdään muiden muassa makaamassa pitkin pituuttaan hotellin aulan kivilattialla, seisoskelemassa paidattomana ravintolassa ja naureskelemassa ruokaravintolan pöydässä housut kintuissa. Ainakin viimeisessä kuvassa Kieferillä vaikuttaa olevan varsin hauskaa.