Mies oksensi tahallaan 11-vuotiaan tytön päälle – sai syytteen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Yhdysvalloissa kohutaan parhaillaan perin erikoisesta tapauksesta, jossa newjerseyläinen Matthew Clemmens on saanut syytteen, koska hän oksensi baseball-ottelussa tahallaan 11-vuotiaan pikkutytön päälle. Tyttö sattui kaiken lisäksi olemaan paikallisen poliisin tytär.

21-vuotias Cherry Hillissä asuva Matthew Clemmens sai eilen syytteen keskiviikkona tapahtuneesta välikohtauksesta. Hänen väitetään yrittäneen oksentaa vapaalla olevan poliisin, Michael Vangelon, ja tämän perheen päälle sen jälkeen kun hänet ystävineen poistettiin stadionilta heidän kiroiltuaan kovaäänisesti ja käyttäydyttyään muutenkin huonosti, Philadelphia Sun uutisoi.

Nuori mies laittoi sormet kurkkuunsa ja sai lopulta oksennettua poliisin ja tyttären päälle. Lisäksi hän löi pidätyshetkellä poliisia. Clemmens voi päästä vapaalle jalalle odottamaan oikeudenkäyntiä, mikäli hän maksaa 12.000 dollarin takuusumman.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.