Viime viikonloppuna jenkkifestareilla riehuneen ruotsalaisen näyttelijäkomistus Alexander Skarsgårdin kanssa seurusteleva amerikkalainen näyttelijäkaunotar Kate Bosworth nähtiin äskettäin poseeraamassa rohkeissa kuvissa Tank-lehden sivuilla.
Hevoskuiskaaja-elokuvassa läpimurtonsa tehnyt Kate Bosworth nähdään tänä vuonna Laundry Warrior -elokuvan tähtenä. Nyt kiireinen tähti on ehtinyt kuitenkin nauttia myös vapaa-ajastaan ja suunnannut palvomaan aurinkoa uima-altaalle. Siellä paparazzit ikuistivat hänet bikineissä. Katso kuvat tästä.
Los Angelesissa syntynyt 29-vuotias Catherine ”Kate” Ann Bosworth teki läpimurtonsa vuonna 1998 ensi-iltansa saaneessa Hevoskuiskaaja-elokuvassa. Sittemmin hänet on nähty muiden muassa Superman Returns ja 21 -elokuvissa. Calvin Kleinin mallina toimiva tähti seurusteli aiemmin näyttelijä Orlando Bloomin kanssa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.