Kate Hudsonilla Hollywoodin pienimmät silikonit?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-näyttelijä Kate Hudson on ollut viime päivinä silikonihuhujen keskipisteenä, sillä hän on Us Magazinen mukaan käynyt hankkimassa rintoihinsa keinotekoista täytettä. Lopputulos ei kuitenkaan tuoreiden kuvien perusteella ole kovinkaan näkyvä.

Kate Hudson kuvattiin viikonloppuna festaritunnelmissa Kaliforniassa järjestetyillä Coachella-festareilla, jossa hän oli pukeutunut varsin antavaan harmaaseen toppiin. Samalla paparazzit pääsivät kuvaamaan hänen kasvanutta poveaan, joka on aikaisempien tietojen mukaisesti kasvanut vain maltillisesti. Katso kuvat tästä.

Us Magazine kertoi 30-vuotiaan Katen käyneen kauneusleikkauksessa maaliskuun lopulla. Lehden saamien tietojen mukaan näyttelijätär vitsailee ystävilleen uusista rinnoistaan, sillä aiemmin hänen pienet rintansa olivat olleet Hudsonille arka paikka. Nyt tilanne on kuitenkin korjattu, ja lopputulos on kooltaan varsin luonnollinen.