Poikabändin tähti sai hurjat seksiseikkailunsa anteeksi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime kuukausien seksiskandaalien ja uskottomuuskohujen vanavedessä seurannut Take That -yhtyeen laulaja Mark Owen on mahdollisesti saanut omat pettämisensä anteeksi, sillä laulaja ja hänen Emma-vaimonsa ovat lehtitietojen mukaan palanneet yhteen.

Viikonloppuna pariskunta kuvattiin nimittäin kävelyllä yhdessä lastensa kanssa, kun Mark Owen oli päässyt vapaalle vieroitushoidostaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pariskunta nähtiin yhdessä uskottomuusskandaalin paljastumisen jälkeen.

Muutama viikko sitten paljastui, että Mark oli ollut avioliittonsa aikana seksisuhteessa peräti kymmenen eri naisen kanssa. Nyt Markilla oli yhä vihkisormus nimettömissään, mutta vaimo oli jättänyt sormuksen pois. Näin ollen suhteen jatkuminen ei ole vielä ainakaan kirkossa kuulutettu. Brittilehdet uskovatkin nyt, että pari jatkaa yhdessä lasten takia.