Pörssisähköä käyttävien piina jatkuu – Olkiluodon huoltokatkos venyy viikoilla

Koti & Asuminen Toimittaja:

Suomen sähköntuotannon merkittävin reaktori Olkiluoto 3 on ollut huoltoseisokissa jo 10. syyskuuta lähtien, ja huolto on viivästynyt jo useita kertoja.

Olkiluoto 3 -yksikön oli alunperin määrä palata tuotantoon aikataulun mukaan jo lokakuun lopussa, mutta nyt huoltoseisokki on venymässä kuitenkin lähes kolmella viikolla peräti 18. marraskuuta saakka.

Viivästykset näkyvät sähkön hinnassa

Olkiluodon kolmosreaktori tuottaa parhaimmillaan sähköä 1 600 megawattia, eli se on Suomen suurin sähkön tuotantoyksikkö.

Reaktorin tuotannon puuttuminen markkinoilta tarkoittaa, että sopivalla säällä sähkön hinnassa voidaan kokea erittäin suuria piikkejä, jos sää on esimerkiksi pilvinen ja tuuleton.

Aiemmin tällä viikolla koettiin erittäin kallis päivä, kun pörssisähkön hinta nousi peräti 52 senttiin kilowattitunnilta, ja kyseisen päivän keskiarvokin nousi noin 25,81 senttiin. Tällaiset hinnat tulevat pörssisähköä käyttävälle kotitaloudelle todella kalliiksi.

Olkiluodon kolmosreaktorin huoltoseisokki jatkuu siis merkittävästi suunniteltua pidempään, mutta sen omistaja Teollisuuden Voima ei ole kertonut miksi huolto venyy jo kertaalleen ilmoitetusta.

Tämän viikon perjantaina pörsissähkön hinta nousee.

Suomalaisten kuluttajien täytyy toivoa, että seisokin aikana ei synny tilanteita, joissa pörssisähkön hinta nousee jälleen pilviin vajaan sähköntuotannon ja epäsuotuisien sääolosuhteiden johdosta.

Esimerkiksi jo heti tämän viikon perjantaina pörsissähkön hinta nousee kello 9.45 alkavan vuorokauden kalleimman vartin aikana peräti 27,240 senttiin kilowattitunnilta. Torstaina on saatu nauttia verrattain edullisesta sähköstä, mutta perjantaina tilanne muuttuu aivan toiseksi.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.