Hulluimmat saippuat listattiin – koirankakkaa ja munatotia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten perussaippuat ovat nykyisin varsin konservatiivisia. Alan merkittävin muutos on viime vuosikymmenten aikana näkynyt lähinnä siinä, että nestesaippuat ovat syrjäyttäneet perinteisemmät saippuapalat.

Kovien saippuoiden tuoteryhmässä maailmalla on nähty toinen toistaan erikoisempia saippuoita, joilla voi hämmästyttää esimerkiksi sukulaisia. Amerikkalainen viihdeblogi on nyt listannut näitä erikoisimpia myynnissä olevia saippuoita. Katso lista kuvineen tästä.

Mukana on muiden muassa ulkoisesti koirankakkaa muistuttava saippua, jonka voi jättää vahingossa vaikkapa kylpyammeeseen kellumaan. Varsin hauskoja ovat myös muiden muassa Absintti-, pekoni-, kissanruoka-, munatoti- ja puumasaippuat.

Uusimmat