Helena Mattsonin rinta paljastui Iron Man 2 -juhlissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on viimein päästy juhlimaan kovasti odotetun Iron Man 2 -elokuvan maailman ensi-iltaa, joka piti alunperin järjestää toissa viikolla Lontoossa. Bileet piti kuitenkin siirtää Hollywoodiin, koska lentokieltojen takia leffan tähdet eivät päässeet lentämään Eurooppaan. Mukana juhlissa oli myös Helena Mattson.

Elokuvan ensi-iltajuhlissa nähtiin näyttävien iltapukujen lisäksi myös hieman liikaakin paljasta pintaa, kun vaalea näyttelijäkaunotar Helena Mattson vilautti vahingossa toista rintaansa poseeratessaan juhlien punaisella matolla. Katso kuvat tästä.

26-vuotias ruotsalaissyntyinen Helena Mattson olisi ollut ilman vilautustaankin yksi juhlien kuvatuimmista kaunottarista. Punaisen maton kuvatuin tähti oli kuitenkin futuristisessa iltapuvussa poseerannut Scarlett Johansson, joka nähdään elokuvan naispääosassa. Tukholmassa syntynyt Mattson on nähty aiemmin muiden muassa elokuvissa Surrogates ja Nobody sekä muiden muassa CSI ja NCIS -televisiosarjoissa.