Tältä näyttää Marja Tyrnin esikoissingle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu kotimainen Putous-sketsiohjelma toi ruutuun myös Vuoden sketsihahmo -kilpailun, jonka voitti lopulta Turun Pallivahasta kotoisin oleva leskirouva Marja Tyrni. Nyt Tyrni on saanut levytyssopimuksen.

Marja Tyrni julkaisee esikoisalbuminsa 26. toukokuuta, mutta sitä ennen julkaistaan vielä rouvan debyyttisingle, jonka nimi on Tyrnin slogania mukaillen Suut makiaks! Kappale julkaistaan 3. toukokuuta. Esikoissinglellään Marja Tyrni laulaa iloiseen tyyliin hänelle rakkaista aiheista, kuten leipomisesta ja tortun kostuttamisesta.

Kappaleesta voi käydä kuuntelemassa maistiaisen tästä linkistä. Singlen lisäksi levyltä löytyy muiden muassa kappaleita kuten Putkimies, Tortturalli ja Puolukkatorttu. Vierailevana tähtenä levyllä kuullaan muiden muassa näyttelijä Tommi Korpela. Albumin tuotannosta vastaa parivaljakko Gin and Juize, eli DJ Slow ja Samuli Laiho.

Marja Tyrni Suut makiaks