Olivia Munn riisui kaiken eläinten hyväksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Olivia Munn tunnetaan mallina ja useiden televisio-ohjelmien juontajana. Taannoin julkkiskaunotar esitteli kurvejaan myös Playboy-lehden sivuilla. Munn julkaisee myös omaa Hey Olivia! -nimistä lehteään, jossa keskitytään ainoastaan hänen omiin kuviinsa ja juttuihinsa.

Nyt Playboy-kohukaunotar on suostunut riisumaan itsensä monien muiden julkkistähtien tavoin alastomaksi eläinten hyväksi. PETA-järjestön kampanjamainoksessa Olivia vastustaa sirkuksia, jotka käyttävät elefantteja esityksissään. Hän pyytää muitakin boikotoimaan sellaisia sirkuksia. Katso kuva alta.

26-vuotias Olivia Munn aloitti uransa nimellä Lisa Munn. Vuodesta 2006 lähtien televisiokasvo on käyttänyt julkisuudessa nimeä Olivia. Mallintöidensä lisäksi hän on tähdittänyt urallaan monia elokuvia ja toiminut sekä juontajana että kilpailujana televisio-ohjelmissa. Elokuvapuolellä hänen CV:ssään ovat muiden muassa Big Stan, Insanitarium ja Scarecrow Gone Wild. Työn alla ovat lisäksi elokuvat Date Night ja Iron Man 2. Maaliskuussa 2009 hänet rankattiin maailman seksikkäimpien opiskelijoiden listalla sijalle kolme.

Olivia Munn Nude PETA