Tavallisesta BB-Nikosta tulossa Niko Von Vybel?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelmasta tutuksi tullut televisiokasvo Niko Saarinen, eli tutummin BB-Niko, kirjoittaa viihdelehti Staran blogissaan suunnittelevansa nimensä vaihtamista. Hän kertoo inhoavansa hampaitaan ja haluavansa vaihtaa ne, mutta samalla vaihtoon voisi mennä myös nimi.

– Yksi pitkäaikaisimmista haaveistani olisi nimeni vaihtaminen. Olen jotenkin kyllästynyt olemaan nimeltäni niin kovin “suomalainen ja tavallinen”. Lisäksi en oikeastaan pidä yhteyttä perheeseeni, sukuuni (paitsi tietenkin äitiini) joten nimelläni ei ole oikeastaan enää sitä “tunnelmaa”, tiedättekö? Niko kirjoittaa Staran blogissaan.

Niko on päättänyt jo pikkupoikana, että hänen uusi nimensä olisi Niko Von Vybel.

– Olen jo lapsena päättänyt itselleni ihanan sukunimen. Silloin mietin mielessäni että jonain päivänä menen rikkaisiin naimisiin jonku aatelissuvun jäsenen kanssa.  Niin ei kuitenkaan ilmeisesti nyt ole käymässä, mutta voihan sen nimen siltikin vaihtaa.