Tampere International AirShow elokuussa Tampereella

Tampere-Pirkkalan lentoasemalla 14. – 15. elokuuta 2010 järjestettävä Tampere International AirShow on jatkoa viime elokuussa Malmin lentoasemalla Helsingissä nähdylle Helsinki International AirShow -ilmailutapahtumalle.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Kyseessä oli yleisömenestys, joka kokosi kahden päivän aikana Malmille yli 72 000 ihmistä. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Speed Promotion & Agency Oy ja Suomen Ilmailuliiton ry. Tampereen tapahtuman taitolentonäytöksessä nähdään muiden muassa vuoden 1945 Spitfire Mk18 -museokone Britannian kuninkaallisten ilmavoimien värityksessä.

Lisäksi katsojat saavat ihastella esimerkiksi Hornetien ohella kuinka Hollannin ilmavoimien F-16 Fighting Falcon vetää Pirkkalassa soolonäytöksen. Uusi Pilatus PC-12 -yhteyskone esiintyy yleisölle ensimmäistä kertaa ilmassa. Kyseessä on sveitsiläinen, yksimoottorinen matkustajakone. Mukana on myös EADS CASA C-295M, joka on espanjalaisvalmisteinen kuljetuslentokone. Suomen Ilmavoimat on hankkinut koneita 2 kappaletta. C-295 on Suomen ilmavoimien historian suurin lentokone.

Kentällä nähdään myös amerikkalainen Boeing KC-135 Stratotanker ilmatankkauslentokone, jonka Yhdysvaltain ilmavoimat otti käyttöön vuonna 1956. US Air Force onkin voimallisesti mukana tapahtumassa tuomalla paikalle myös USAF C-21 Lear Jetin, USAF F-16C -monitoimihävittäjän ja USAF F-16D -hävittäjän. Maanäyttelyssä Pirkkalassa nähdään esimerkiksi Luftwaffen kaksimoottorinen Panavia Tornado hävittäjäpommittaja, jota luonnehtii suuri asekuorma, pitkä toimintamatka ja suuri selviytymiskyky.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.