Danko Jones videohaastattelu, osa 2

StaraTV Viihde · Stara.fi

Suosittu kanadalainen hard rock -tähti Danko Jones käväisi keskiviikkona Suomessa yhtyeensä 12. toukokuuta julkaistavan Below The Belt -albuminsa merkeissä. Suomessa lukuisia kertoja aiemminkin käväissyt rokkari istutettiin samalla reissulla myös viihdelehti Staran uuden Chaos Tube -blogin toimituksen piinapenkkiin.

Yhtyeen keulahahmo kertoo haastattelun toisessa osassa muiden muassa miltä tuntuu olla kiertueella omien lapsuuden idoliensa ja muiden rockin supertähtien kanssa. Lisäksi hän paljastaa unelmoivansa edelleen Rolling Stone -lehden kansikuvasta sekä kiertueista Kissin, Metallican ja AC/DC:n kanssa. Rocktähti valottaa hieman myös omaa näkemystään yhtyeensä musiikkilinjasta. Toimittaja Kati Kuusikko, kuvaus ja leikkaus Tiia Santavirta.

Danko Jones nähdään seuraavan kerran esiintymässä Suomessa 5. kesäkuuta Helsinki Live 2010 -tapahtumassa. Lisää haastatteluita ja paljon muuta mielenkiintoista viihdesisältöä löydät Chaos Tube -blogista.

Uusimmat