Jorge Garcian kotivideot YouTubessa: ”Todellista kauhua!”

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Juuri Yhdysvalloissa päättyneen Lost-suosikkisarjan päätösjakso nähdään pian myös Suomessa. Sarjan päättymisen myötä myös sarjan tähdet ovat päättäneet kuuden vuoden työrupeamansa Havaijilla ja muuttaneet takaisin Los Angelesiin. Ainakin suurin osa heistä.

Muutama päivä sitten muuttajien joukossa oli myös Hurleyn roolia näyttelevä Jorge Garcia, jonka Nunu-koira kuoli kun he olivat lähdössä muuttomatkalle kohti lentokenttää. Tähti itse ja hänen faninsa ovat olleet surun murtamia pienokaisen poismenon johdosta, koska Jorge kertoi Nunun kuulumisia usein Dispatches From The Island -blogissaan.

Blogissaan suosittu näyttelijä julkaisi muutama kuukausi sitten myös kotivideoitaan, joissa hänen faninsa saivat harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa tähden Havaijin kotiin, josta hän siis muutti tällä viikolla takaisin Los Angelesiin. Tällä kertaa kodissa oli kuitenkin rottaongelma, jota hauskoilla videoilla taivastellaan. Garcian tyttöystävä Beth, eli Bethany Leigh Shady, on paennut rottaa olohuoneen pöydälle ja kirkuu paniikissa kuin kauhuelokuvissa ikään.

Jännitys tiivistyy.

Loppuhuipennus ja tunnelmia Pako-sarjasta.