Teinipopparin lesbosuudelma kuohuttaa – näin se tapahtui

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Miley Cyrus on jälleen aiheuttanut pahennusta julkisella esiintymisellään. Taannoin hänet nähtiin tanssimassa stripparitangolla teinigaalassa ja sitä ennen hän poseerasi 15-vuotiaana yläosattomissa Vanity Fair -lehdessä.

Tällä kertaa kyseessä oli Britain’s Got Talent -televisio-ohjelmassa nähty esiintyminen. Miley oli artistivieraana kilpailun neljännessä semifinaalissa ja hän esitti samalla uuden Can’t Be Tamed -kappaleensa. Esiintymisen tiimellyksessä Miley suuteli naistanssijaansa, mikä on nyt aiheuttanut kuohuntaa brittikatsojien keskuudessa. Katso video tästä tai artikkelin yltä.

Suuteleminen nähdään videolla ajassa 1:21. Studiossa esiintymistä katselleet ovat vakuuttaneet, että nuorten naisten huulet eivät koskettaneet ja että Miley oli vain suutelevinaan tanssijaansa. Televisiokuva ei kuiteknaan ollut tuolla hetkellä kovin tarkka, joten kotikatsomoissa tilanne näytti hieman toiselta kuin paikan päällä.