Marja Tyrni sivalsi Pete Parkkosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Särkänniemen huvipuistossa on parhaillaan menossa Pitkä kuuma kesä -televisio-ohjelman suora lähetys. Illan artistivieraina nähdään muiden muassa Negative, Anna Puu sekä Vuoden sketsihahmo -kisan taannoin voittanut Marja Tyrni. Heistä viimeksi mainittu järjesti vauhdikkaan show’n.

Marja Tyrni tanssi esikoissinglensä parissa lavalla niin innokkaasti, että hän potkaisi vahingossa toisen kenkänsä jalastaan. Tapauksesta hämmentynyt turkulainen leskirouva unohti samalla oman kappaleensa sanat. Heti perään hän sivalsikin sen johdosta Pete Parkkosta.

– Oho, unohdin sanat kokonaan, mutta eihän täällä Pitkässä kuumassa kesässä kukaan koskaan sanoja muista, Marja Tyrni totesi.

Pete Parkkonen nousi viime vuonna otsikoihin esiinnyttyään samassa ohjelmassa. Tuolloin hän esitti Popeda-yhtyeen Pitkä kuuma kesä -klassikon ja unohti nolosti kappaleen sanat.