Rocktähti löydettiin menehtyneenä ryyppyputken jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Stereophonics-yhtyeen entinen jäsen Stuart Gable on kuollut 40-vuotiaana. Hänet löydettiin varhain tänä aamuna menehtyneenä luksuskodistaan Walesissa pitkän ryyppyputken jälkeen.

Rocktähden ruumis löydettiin puoli kuuden maissa aamuyöllä. Viranomaisten mukaan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta tai muutakaan epäilyttävää, The Sun raportoi. Taannoin uutisoitiin, että hänen oli määrä aloittaa ura rock-ohjelman isäntänä BBC Radio One -kanavalla.

Stuart Gable oli Stereophonics-yhtyeen perustajajäsen, mutta hänet erotettiin yhtyeestä vuonna 2003. Myöhemmin hän kirjoitti yhtyeestään paljastuskirjan yhdessä Kelly ja Richard Jonesin kanssa. Omaelämäkerrassaan Demons And Cocktails edesmennyt rokkari myönsi käyttävänsä paljon viinaa ja huumeita ja pitävänsä pettämisestä. Kirjansa myötä hän vahvisti olevansa ”kokaiinia käyttävä zombie”.