Miley Cyrus esiintyi liian paljastavissa alusvaatteissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on nostattanut kulmakarvoja urallaan jo lukuisia kertoja, kun hänen esiintymisensä ja esiintymisasunsa ovat olleet monien mielestä aivan liian seksikkäitä teini-ikäiselle tähdelle ja miljoonien nuorten roolimallille.

Tuorein tapaus nähtiin viime viikolla, kun 17-vuotias Miley Cyrus esiintyi jälleen varsin paljastavassa asussa. Madridissa järjestetyn Rock in Rio -tapahtuman lavalle nousseella Mileyllä oli nimittäin yhdessä vaiheessa yllään vain lähinnä alusvaatteeksi luettava paljastava asu. Katso kuvat tästä. Lauantaina hänet nähtiin lähes yhtä paljastavassa asussa Lontoossa.

Miley Cyrus on viime aikoina kertonut julkisesti haluavansa päästä irti teinitähden pehmeästä imagosta, ja sen eteen hän onkin tehnyt kovasti työtä. Hän aiheutti kohua jo 15-vuotiaana julkaistuaan itse seksikkäitä kuvia itsestään ja poseeraamalla yläosattomissa Vanity Fair -lehden kuvissa. Cyrus joutui myöhemmin pyytämään kuvia julkisesti anteeksi.