Suomen suurin sisustussuunnittelutoimisto syntyi Tampereelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sisustussuunnittelutoimisto PlanMyRoom uudistaa sisustussuunnittelun ja tuo sen jokaisen ulottuville. Palvelu uudistaa sisustussuunnittelua tarjoamalla yksilöllistä palvelua verkossa ja selvästi totuttua edullisemmin.

PlanMyRoom on hionut sisustussuunnittelun hintaa sähköistämällä tilaus- ja toimitusprosessin sekä antamalla suunnittelijan käyttöön ketterät IT-työkalut. Suunnittelija voi siten keskittyä olennaiseen eli yksilöllisen sisustusidean synnyttämiseen.

Palvelu soveltuu myös perinteisestä poikkeavaan suunnitteluun kohteesta sijainnista riippumatta. Saamallaan sisustussuunnitelmalla tilaaja näkee valokuvamaisin 3D-havainnekuvin, miltä valittu kodin tai toimiston tila näyttäisi stailauksen jälkeen. Kuvien lisäksi asiakkaalle toimitetaan annetun budjetin mukainen sisustushankintalista.

– Halusimme tuoda sisustussuunnittelun tarjolle jokaiselle suomalaiselle. Pystymme tarjoamaan näyttäviä huonekohtaisia sisustussuunnitelmia ja huomioimaan tarkasti meille annetun budjetin, jonka pohjalta tilaaja saa itselleen myös hankintalistan, perustaja Antti Seppälä kertoo.

– Verkossa toimivana sisustussuunnittelutoimistona emme kilpaile perinteisen sisustussuunnittelun kanssa. Tarjoamme edullisemman palvelumme uusille kohderyhmille, joilla ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta ostaa sisustussuunnittelua, palvelun toinen perustaja Tero Ylönen kertoo.

Palvelulle haluttiin valtakunnallisesti merkittävät markkinointikumppanit. Liikekaupunki Ideapark ja viihdelehti Stara tarjoavat PlanMyRoomille kumppaneina merkittävän näkyvyyden sisustuksesta kiinnostuneiden suomalaisten keskuudessa. PlanMyRoom lanseerataan Ideaparkissa tänään, ja samaan aikaan myös verkkopalvelu www.PlanMyRoom.fi avataan asiakkaille.