Gisele Bundchen bikinit löysällä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Gisele Bundchen synnytti joulukuun alkupuolella esikoispoikansa. 29-vuotias malli pysyi synnytyksen jälkeen poissa julkisuudesta, mutta on jo ehtinyt tehdä paluun mallimarkkinoille. Bundchen kertoi Vogue-lehdessä synnytyksen olleen elämänsä uskomattomin kokemus.

Gisele Bundchen oli viime vuonna maailman eniten ansainnut huippumalli. Hän tienasi vuoden aikana peräti 25 miljoonaa dollaria siitä huolimatta, että hän sai saman vuoden joulukuussa perheenlisäystä ja joutui siksi olemaan poissa töistä kuukausikaupalla. Tulos on malliesimerkki siitä, että huippumalli voi menestyä hyvin äitiydestään huolimatta. Nyt Gisele on kuvattu lomailemassa hieman turhan löysälle sidotuissa bikineissä. Katso kuvat tästä.

Raskauden aikana vain 15 kiloa lihonut huippumalli teki nopean paluun töihin synnytyksensä jälkeen poseeraamalla ihonhoitotuotteiden mainoksessa. Parhaillaan Gisele nähdään brasilialaisen Hope-alusvaatemerkin mainoksessa uskomattoman hoikkana.

Brasilialaissyntyinen Gisele Bundchen on Forbes-lehden mukaan nykyisin maailman parhaiten palkattu supermalli ja Guinnessin ennätyskirjan mukaan myös maailman rikkain supermalli. Hän tienaa vuodessa noin 25 miljoonaa dollaria. Bundchenilla on hallussaan myös ennätys maailman eniten lehtien kansissa poseeranneena mallina. Hän on urallaan toiminut yli 20 brändin kasvona ja näytellyt elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan ja Taxi.