Suosikkiartisti: ”Voin esiintyä myös selvin päin!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi brittiläisen konemusiikin suosituimmista tähdistä kautta aikojen on Norman Cook, jonka omat DJ-keikat ovat olleet huippusuosittuja, kuten myös miehen eri taitelijanimillä tekemät bändiprojektit. Hänen tunnetuin aliaksensa on Fatboy Slim.

Nyt Cook on kertonut voivansa esiintyä myös selvin päin. Varsin aktiivisena bilettäjänä tunnettu Norman Cook oli tottunut keikkailemaan maistissa, mutta lopulta juopottelu lähti käsistä ja viime vuonna hän myönsi olevansa alkoholisti. Sittemmin Cook ilmoitti aikovansa vähentää merkittävästi keikkajuopotteluaan ja yrittävänsä siitä eroon kokonaan.

Suunnitelma onkin ilmeisesti onnistunut, sillä artistin mukaan hänen on nykyisin helppo esiintyä ilman alkoholia. Päästäkseen oikeaan tunnelmaan hän muistelee aikaisempia esiintymisiään. Supertähti myöntää kuitenkin, että hänen oli aluksi vaikea keikkailla ilman päihteitä.

– Minulta vei kuukausia kyetä DJ-keikkailemaan selvin päin, koska olin siihen saakka ollut aina bileiden keskipisteenä. Yhtäkkiä olin kuitenkin ulkona kuvioista ja katsoin kun muut juhlivat. Siihen tottumiseen meni hetki, mutta se vaati vain hieman toisenlaisen asennoitumisen, Norman Cook kertoi Metro-lehdelle Etelä-Afrikassa.