Rihannan backstagevaatimukset vuotivat julkisuuteen – katso lista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suurimmilla artisteilla ja yhtyeillä on yleensä keikkojen järjestäjille esitettävä vaatimuslista, raideri, jossa määritellään mitä keikkajärjestäjän on hoidettava konsertin takahuoneeseen. Raiderissa kerrotaan vaatimukset erityisesti ruoan ja juomien osalta, mutta usein myös esimerkiksi pyyhkeiden ja kalusteiden osalta.

Maailman suosituimpiin lukeutuva r&b-tähti Rihanna on parhaillaan jälleen tien päällä Last Girl On Earth -kiertueella ja nyt hänen raiderinsa on vuodettu julkisuuteen. Hän vaatii esimerkiksi, että jokaisen keikkapaikan takahuoneessa tulee olla eläinkuoseja. Lisäksi hän on hieman omituisesti kieltänyt takahuoneista muiden muassa paljettikoristelut.

The Smoking Gun -julkaisun haltuunsa saaman raiderilistan mukaan verhojen ja maton tulee olla eläinkuosia. Takahuoneessa tulee olla myös tulppaaneilla ja ruusuilla täytettyjä maljakoita ja takahuoneen värityksen tulee olla mielellään jäänsininen. Erityisesti listassa on kiinnitetty huomiota wc-tiloihin ja kylpyhuoneeseen, joiden tulee olla tahrattomia ja syväpuhdistettuja.