Realitytähti sekoili baarissa – heitti portsaria drinkillä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohutun Jersey Shore -realityohjelman seuratuin hahmo Nicole ”Snooki” Polizzi on jälleen noussut otsikoihin sekoiltuaan tuttuun tapaansa yöelämässä. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli tosin Jerseyn ja Miamin sijaan New York.

Sarjan kuvaukset Miamissa on nyt saatu päätökseen ja paluu entisille paikoille tapahtuu heinäkuun puolivälissä. Sillä välin sarjan kahdeksikko reissaa ympäri Yhdysvaltoja ”markkinoimassa” realityohjelmaansa. Snooki työsti omaa markkinointiaan hieman kyseenalaisissa merkeissä vieraillessaan keskiviikkona SL-yökerhossa New Yorkissa.

Radar Onlinen mukaan räväkkä Snooki oli raivostunut ja heittänyt lopulta drinkkinsä yllättäen yökerhon portsarin päälle. Hän oli ravintolassa yhdessä urheilutähti David Leen, hiphop-artisti Fabulousin ja Jersey Shore -tähti Vinnyn kanssa.

Silminnäkijöiden mukaan neitokainen oli vahvasti päihtynyt ja ”homma lähti lopulta käsistä”. Hetken kuluttua realitytähti heitti nimittäin juomansa pahaa aavistamattoman portsarin kasvoille ilmeisesti täysin ilman syytä. Samalla hän huusi olevansa tähti ja voivansa tehdä mitä haluaa. Tämän jälkeen läsnäolijat tyytyivät naureskelemaan itseriittoiselle neitokaiselle, joka luonnollisesti poistettiin ravintolasta.