Johnny Depp perusti levy-yhtiön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-tähti Johnny Depp on laajentanut toimintaansa vakavissaan myös musiikkialalle. Hän yritti aiemmin tehdä uraa rokkitähtenä, mutta se ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaisesti. Tästä syystä hän on nyt perustanut oman levy-yhtiönsä.

– Johnny on aina tuntenut intohimoa musiikkia kohtaan. Hän aikoo ottaa ”kädet sannassa” -tyylisen lähestysmistavan uusien artistiensa kiinnittämiseen. Luonnollisestikaan hän ei voi mennä katsomaan niin paljon keikkoja kuin hän haluaisi, mutta hänellä on siksi hyvä ryhmä ympärillään. Hän tekee kuitenkin henkilökohtaisesti kaikki kiinnitykset, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Johnny Depp aloitti musiikkiuransa aikoinaa suositusta The Viper Room -klubista Hollywoodin Sunset Stripillä. Tuolloin hänen P-niminen yhtyeensä soitti lähinnä Oasis-yhtyeen covereita.