Lindsayn pornotähden rooli yllättää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kevään aikana viihdelehdissä on kohuttu Lindsay Lohanin tuoreesta elokuvaroolista, jossa hänet nähdään pääosassa maailman ensimmäisen todellisen pornotähden roolissa. Nyt elokuvan sisällöstä on tihkunut tietoja julkisuuteen.

Inferno-elokuvassa 23-vuotias Lindsay Lohan näyttelee Linda ”Syvä kurkku” Lovelacea, joka tuli aikoinaan aikuisviihteellä maailmanlaajuisesti tunnetuksi tähdeksi. Elämänkerrallisessa elokuvassa kerrotaan Lovelacen tarina. Elokuvaohjaaja Matthew Wilder valotti hieman elokuvan tyylilajia.

– Elokuvassa ei nähdä raakaa seksiä eikä kuvia hänestä täysin alastomana. Se on enemmänkin psykologinen elokuva siitä kuinka pelokas hän oli. Sen haluan elokuvalla osoittaa, ohjaaja Wilder kertoi Sydney Morning Herald-lehden mukaan.

– Ihmiset tulevat sanomaan, että ”Ohhoh, Lindsay Lohan tekee pornoa!”, mutta se ei pidä paikkaansa. En ole koskaan aiemmin esittänyt jotain todellista henkilöä. Monet aikaisemmista elokuvistani ovat olleet liian aivottomia, joten nyt on mukava näytellä jotain jossa voin kokea koko tunneskaalan, Lindsay kertoi samalle lehdelle.