Mary J. Blige esitteli bikinikroppansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari vuotta sitten Suomessakin Pori Jazz -festivaaleilla esiintynyt amerikkalainen r&b-tähti Mary J. Blige ei lukeudu maailman seuratuimpiin viihdetähdiin, mutta aika ajoin hänkin nousee otsikoihin.

Taannoin hän esimerkiksi ilmoitti, että Rihannan Umbrella-jättihitti oli kirjoitettu alunperin hänelle. Samoihin aikoihin tosin kappaleen tuottaja Tricky kertoi tarjonneensa biisiä ensimmäisenä Britney Spearsille, joka ei kuitenkaan ottanut kappaletta.

Nyt Mary J. Blige on ikuistettu lomatunnelmissa Miami Beachilla. Suosikkitähti oli pukeutunut auringonpalvontaa varten bikineihin, jotka olivat tällä kertaa keskimääräistä enemmän peittävää mallia, mikä luultavasti juuri tälle artistille sopiikin vallan mainiosti. Artisti ei ollut myöskään vaivautunut meikkaamaan lainkaan aamulla, joten rentoutuminen oli lähes täydellistä. Katso kuvat tästä.