Kylie Minogue juhli uutta levyä Ibizalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan yli 60 miljoonaa albumia myynyt Kylie Minogue juhlisti uuden Aphrodite-albumin julkaisua maanantaina Ibizan maineikkaalla Pacha-klubilla. Kylie esiintyi yhdessä Swedish House Mafian kanssa ja esitti uudelta levyltään muiden maussa Cupid Boy –kappaleen, joka on Swedish House Mafian Sebastian Ingrosson käsialaa.

Espanjalaisen Andres Velencoson kanssa seurusteleva 42-vuotias aussikaunotar nähdään parhaillaan myös Black Book -nimisen lehden kuvissa esimerkiksi alusvaatteisillaan. Kylien uuden albumin vastaavana tuottajana on toiminut Stuart Price ja levyä on ollut kirjoittamassa muiden muassa Kylie itse, sekä Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Tim Rice-Oxley. Aphrodite on jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille.

Australialainen Kylie Minogue on takonut ykköshittejä jo kolme vuosikymmentä ja esiintynyt massiivisilla kiertueilla. Esimerkiksi Locomotion, I Shoul Be So Lucky ja Can’t Get You Out of My Head -hiteistään tuttu Kylie on saanut myös alan arvostetuimman tunnustuksen Music Industry Trust Awardin Lontoossa. Hän sai kiitosta pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan ja merkityksellisestä panoksestaan musiikin alalla.