Nyt riitti pelleily: Lindsay Lohan kuukausiksi kiven sisään – anoi itkien armoa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vakavissa vaikeuksissa niin henkilökohtaisen elämänsä kuin työelämänsä saralla jo vuosien ajan ollut Lindsay Lohan kohtasi tänään karun totuuden siitä, että lain kanssa ei sovi pelleillä. Hän on pitänyt oikeutta tähän saakka lähinnä pilkkanaan.

Hän istui vuonna 2007 määrättyä vankeustuomiota vain 87 minuuttia kunnes se muutettiin ehdonalaiseksi. Lohan ei kuitenkaan ilmeisesti edes aikonut totella ehdonalaisensa määräyksiä, sillä hän kävi vain murto-osassa hänelle määrätyistä päihdevalistuksista.

Tästä syystä tuomari vahvisti eilen, että Lindsay Lohan joutuu suorittamaan tuomionsa loppuun kiven sisässä ja tuomitsi hänet kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Tuomiota tuli kolmesta rikoksesta kuukausi kustakin. Tuomion kuultuaan Lindsay murtui välittömästi lohduttomaan itkuun. Vankilaan hänet siirretään 20. heinäkuuta.

Amerikkalaismediat ovat viime aikoina kritisoineet kovin sanakääntein sitä, että julkkikset pääsevät usein rötöksistään kuin koira veräjästä. Lindsayn vankilatuomion uskotaan olevan käänne toiseen suuntaan, sillä julkkiksista halutaan nyt tehdä varoittavia esimerkkejä.