Väite DJ Tieston kuolemasta leviää verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa leviää parhaillaan klubikansaa kuohuttava väite, jonka mukaan maailman suosituimpiin DJ-tähtiin lukeutuva DJ Tiesto on kuollut. Hänen väitetään menehtyneen traagisessa auto-onnettomuudessa. Väite on kuitenkin perätön ja kaiken lisäksi vielä vanha.

Väite DJ Tieston kuolemasta on mitä ilmeisimmin saanut alkunsa tekaistuihin juttuihin keskittyneestä pilailusivustosta jo vuonna 2006, mutta Twitterin ja Facebookin kautta väite on tänään levinnyt nopeasti ja monet ovat luulleet sitä vastoin parempaa tietoa todeksi. DJ Tiesto on itsekin kommentoinut tänään väitteitä mikroblogissaan ja todennut olevansa elossa.

– On mukava lukea että ihmiset välittävät elämästäni. Kiitos kaikille tuestanne. On hienoa olla elossa ja saada Teiltä niin paljon rakkautta, DJ Tiesto kirjoitti pari tuntia sitten blogiinsa.

Viime aikoina viihdemaailma on menettänyt selvästi keskimääräistä enemmän supertähtiä, ja samalla myös perättömien väitteiden määrä on kasvanut samassa tahdissa. Vastaavien huhujen kohteeksi ovat viime aikoina joutuneet Cruisen lisäksi muiden muassa Tom Cruise, Miley Cyrus, Britney Spears, Kanye West, Jay-Z, Johnny Depp, Zach Braff, Bill Cosby ja Jeff Goldblom. He kaikki voisivat todeta Mark Twainin legendaarisin sanoin, “Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.”

DJ Tiesto Not Dead