Lindsay tyrmistyttää edelleen – vetoaa nyt ihmisoikeuksiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen toissapäivänä tuomittu poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan kohahdutti eilen, kun oikeudenkäynnin valokuvia tarkastellessa selvisi että hän oli haistatellut tuomarille kynteensä raapustamallaan piiloviestillä. Pian vankilaan suuntaava julkkistähti taistelee edelleen tuomiotaan vastaan.

Normaalisti varsin ahkera Twitter-päivittäjä piti eilisen kokonaan hiljaiseloa, ja ennen tuomionsa saamista hän hehkutti viimeisessä viestissään Vuittonin laukkujen alennusmyyntiä. Tuomion saamisen jälkeen ensimmäinen blogiviesti vetosi jo Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksia koskeviin sopimuksiin.

Lindsayn mukaan hänen 90 päivän tuomionsa on epäoikeudenmukainen. Hän ei kuitenkaan kerro mitä mieltä hän oli asiasta silloin, kun ei suostunut toteuttamaan ehdonalaisensa määräyksiä ja kun hän matkusti Cannesiin juuri ennen tärkeää oikeuden istuntoa, jonne hän ei lopulta edes ehtinyt. Amerikkalaislehdet ovatkin nyt tyytyneet lähinnä naureskelemaan neitokaisen yrityksille vedota ihmisoikeuksiin.