Tältä Boy George näyttää nyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvulla menestystä Culture Club -yhtyeensä riveissä niittänyt discopoppari Boy George valittiin äskettäin mukaan Britannian seuraavaan julkkisten Big Brother -ohjelmaan. Sitten tuli kuitenkin mutka matkaan, sillä hän kärsii edelleen ehdollista vankeustuomiotaan, eikä viranomaiset antaneet lupaa osallistua.

Tällä viikolla Boy George, oikealta nimeltään George O’Dowd, on kuvattu siviilissä hieman eri tyylisenä kuin aiemmin. Pari viime vuotta ovat nimittäin tuoneet miehelle runsaasti lisäkiloja, eikä häntä ole edes tunnistaa kuvasta. Katso kuvat tästä.

Nykyisin pääasiassa DJ-keikkoja klubeilla tekevä entinen supertähti sai huhtikuussa 2007 tekemästään miesprostituoidun pahoinpitelystä 15 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Sittemmin hän pääsi kuitenkin ehdonalaiseen, jota kärsii edelleen.