Jenni Vartiaisella todellinen yllätysvieras Ruisrockissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Turussa alkaneen Ruisrockin odotetuimpiin kotimaisiin esiintyjiin lukeutuva poptähti Jenni Vartiainen esiintyy parhaillaan festareiden telttalavalla. Lähes täysi teltallinen yleisöä sai hetki sitten todistaa mielenkiintoista vierailua.

Encoressa esittämänsä Malja-kappaleen alkaessa Jenni Vartiainen kutsui nimittäin lavalle vierailevaksi tähdeksi Hanoi Rocks -yhtyeestä tunnetuksi tulleen basisti Sam Yaffan. Mies otettiin yleisön taholta vastaan valtavin suosionosoituksin. Nykyisin Sami Yaffa -nimellä tunnettu rocktähti nähtiin lavalla vain yhden biisin ajan.

Ruisrock on aloitettu tänään aurinkoisissa merkeissä, ja esiintymässä on nähty Jenni Vartiaisen lisäksi muiden muassa Negative. Oman osansa juhlatunnelmaan ovat tuoneet myös Duudsonit. Illan pääesiintyjänä nähdään Pimeyden prinssi, eli Ozzy Osbourne.

Uusimmat