Leann Rimes suivaantui nettikommenteista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Leann Rimes pokasi taannoin näyttelijä Eddie Cibrianin, kun molemmat tähdet olivat tahoillaan naimisissa. Tapauksesta syntyi todellinen pettämisen sekasotku, kun neliödraaman osapuolet hakivat kukin vuorollaan avioeroa. Lopputuloksena Rimes ja Cibrian kuitenkin seurustelevat nyt keskenään.

Aiemmin tällä viikolla verkossa julkaistiin paparazzikuvia, joissa kohuttu julkkispari nähtiin lomailemassa yhdessä ja suutelemassa toisiaan. Leann kuvattiin nauttimassa kesälomastaan bikineissä varsin timmissä kunnossa. Aiemminkin ahkerasti kuntoillut laulajatähti oli pukeutunut mustiin bikineihin ja tummanpunaiseen verkkaritakkiin. Katso kuvat tästä.

Leann suivaantui kuitenkin kuvien julkaisusta ja niiden perusteella saamastaan kritiikistä niin paljon, että hän päätti lopettaa Twitter-mikrobloginsa käytön.

– Pidän jonkin aikaa taukoa Twitteristä. Negatiivisten kommenttien lukeminen sieltä on epäterveellistä minulle ja minun perheelleni. Niitä kirjoittavat ihmiset, joiden mielipiteillä ei ole merkitystä minun elämälleni, Leann Rimes kirjoitti viimeisessä blogiviestisään.