Vuvuzela saa ansaitsemansa kohtalon

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Jalkapalllon MM-kilpailut päättyvät viimein huomenna Etelä-Afrikassa kisattavaan finaaliin. Mennyt kuukausi on ollut useimmille televisiokatsojille todellista piinaa. Joillekin siksi että kyseessä on jalkapallo ja joillekin siksi että vuvuzela-torvien ääni on pilannut lähetykset.

Kisojen alkuvaiheessa esimerkiksi BBC etsi kuumeisesti keinoja suodattaa ottelujen televisiolähetyksistä vuvuzela-torvien tuottamia taajuuksia, jotta kotikatsomoissa ei luultaisi että ampiaiset ovat rakentaneet pesän televisioon. Nyt torvien vastaiseen rintamaan on liittynyt myös tehokkaita tehosekoittimia valmistava yhtiö.

Yhtiön tuottamissa Will It Blend? -mainosvideoissa on aiemmin silputtu tehosekoittimissa tomuksi muiden muassa iPhone-puhelimia ja iPad-tietokone. Tällä kertaa vuorossa on kuitenkin vuvuzela-torvi, jonka sadat miljoonat ihmiset varmasti haluavat silputtavan. Jauhamisen päätteeksi on ”quiet smoke”. Katso video tästä tai artikkelin yltä.