Fight Club -tähti sai kenkää elokuvasta – studio haukkui julkisesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin kahteen kertaan Oscar-ehdokkaanakin ollut Hollywood-tähti Edward Norton on joutunut noloon tilanteeseen, sillä hän on saanut potkut uudesta elokuvastaan. Hänen oli määrä näytellä Marvel-leffassa, jonka muina tähtinä ovat muiden muassa Scarlett Johansson ja Robert Downey Jr. Toisin kuitenkin kävi.

Edward Norton on nimittäin saanut lähtöpassit elokuvasta, koska hän ei ollut tuotantoyhtiön mielestä tarpeeksi lahjakas rooliinsa. Yhtiö totesi tämän kaiken lisäksi vieläpä julkisella lehdistötiedotteellaan, joka käänsi veistä Nortonin haavassa.

– Olemme tehneet päätöksen, että emme tuo Edward Nortonia takaisin esittämään Bruce Bannerin roolia Avengers-elokuvassa. Päätöksemme ei liittynyt taloudellisiin seikkoihin, vaan tarvitsemme näyttelijän, joka on tarpeeksi luova ja yhteistyökykyinen muiden lahjakkaiden tähtiemme kanssa. Elokuva tarvitsee tähtiä, jotka kykenevät työskentelemään ryhmässä, Marvelin tiedotteessa kerrottiin.

Nortonin tiedottajan mukaan lehdistötiedotteen tarkoituksena oli mustamaalata näyttelijää ja sen tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Marvel lupasi julkistaa Edward Nortonin korvaajan nimen lähiaikoina.