BB-Niko paljasti: ”Jätän television!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alunperin Big Brother -ohjelmasta tunnetuksi tullut BB-Niko, eli Niko Saarinen, on sittemmin ollut tuttu näky television chat-ohjelmien isäntänä. Pian häntä ei enää televisiossa nähdä, sillä nuori mies heittää siellä hanskat tiskiin ja suuntaa kohti uusia tuulia.

Niko kertoi nimittäin viihdelehti Staran blogissaan, että hän aikoo suunnata opiskelemaan.

– 13. elokuuta saan tietää pääsenkö opiskelemaan. Tällä hetkellä olen 1. varasijalla, joten mä käytännössä jo olen koulussa sisällä. Upeaa, fantastista, hullua! Hello Kitty penaali hankittuna on hieno aloittaa mahdollinen uusi ura! Elokuun lopussa poistun sitten chat ja puhelinvisailu hommista, koska haluan keskittyä opiskeluun, Niko hehkuttaa Staran blogissa.

Niko jättää kuitenkin itselleen vielä takaportin mahdollisille tuurauspesteille televisiossa. Hän itse ei katso kovin hyvällä pitkää pestiään chat-ohjelmien parissa.

– Uskon että ilman “chat juttuja” en välttämättä olisi enää tässä, mutta toisaltaan oli sinne meno myös yksi elämäni suurimmista virheistä. Mutta en kuitenkaan lähde asiaa sen enempää purkamaan täällä, kuten EN KOSKAAN OLE tehnyt työasioitteni kanssa (kuten eräät luulevat/väittävät). Tietäisitte  vain.

Nikon blogia voi seurata osoitteessa blogit.stara.fi/nikosaarinen.